Kultaan valetut kuvat ja sävellykset

Matti Lehtonen, Turun Sanomat, 11.5.2008
• Kultakausi. Polyteknikkojen kuoro, joht. Juha Kuivanen. PKCD 2008.


Synesteettiset ilmiöt ja pohdinnat ovat kiehtovia niin avantgardistisissa kuin perinteisissäkin yhteyksissä. Esimerkiksi 1800-1900-lukujen vaihteen sävel- ja kuvataiteen asettamista rinnakkain voi tuskin pitää minään yltiölennokkaana ideana, mutta tapaa jolla Polyteknikkojen kuoro (PK) tekee sen, on syytä kehua ehdottoman tyylikkääksi ja toimivaksi.


PK:n viimeisin levy Kultakausi pitää nimittäin sisällään tarkoin valikoidun katsauksen mainitun ajankohdan mieskuoromusiikkiin ja maalaustaiteeseen. Levyn kansien sisään on noukittu kahdeksan maalausta ns. kultakaudelta, muun muassa Gallen-Kallelaa, Schjerfbeckiä, Halosta ja Järnefeltiä, sekä itse levylle Sibeliuksen, Kuulan, Madetojan ja Palmgrenin sävellyksiä.


Niin musiikki kuin maalauksetkin on varustettu kompakteilla mutta sopivan syvällisillä esittelyteksteillä.


Modernia ja paatoksetonta.


PK on laulanut vuodesta 2004 Juha Kuivasen johdolla. Tuona aikana uusi johtaja vaikuttaa tehneet määrätietoista työtä kuoron soinnin muokkaamisen saralla. En syytä PK:ta peesaamisesta, mutta päämääränä tuntuu olevan samanlainen homogeeninen ja keveä soundi kuin Ylioppilaskunnan Laulajilla.


Ja varsin huomattavia tuloksia Kuivanen onkin jo muutamassa vuodessa saavuttanut. Sointikuva ei falskaa minkään stemman osalta ja balanssikin on mallikelpoisessa jamassa. Ohenteella laulava ykköstenori yltää helposti korkeaan rekisteriin ja kellaribassot hoitelevat örinäosuuden tuhdisti esimerkiksi Sibeliuksen laulussa Terve kuu.


Kuivasen tulkinnallinen ote edustaa modernia, paatoksetonta linjaa, mikä nyt tietenkään ei ole erityisesti allekirjoittaneen mieleen. En missään nimessä kaipaa vuosikymmenten takaisia kauheita maneereita hirvittävine glissandoineen ja veteline tempoineen.


Sen sijaan pitäisin laveampia agogiikkaratkaisuja yhä arvossaan. Tosin esimerkiksi Kuulan Virta venhettä -laulussa PK maalaa eteemme musiikin ja tekstin mitä pateettisimmat tunnelmat ja syvämietteisimmät pohdinnat sangen kouraisevasti.


Mutta monessa muussa laulussa tempo on minun makuuni liian kerkeä. Puhumme nyt tietenkin pelkästään makuasioista.


PK:n suorituksille voi antaa avokätisesti tunnustusta rytmisestä tarkkuudesta ja sävelpuhtaudesta. Kuoro niinikään tavoittaa pääasiassa laulujen ominaistunnelman koskettavasti.


Petrus Schroderus laulaa komeasti Rakastavan tenorisoolon – viljellen tosin korkeissa sävelissä ehkä hiukan liikaa italialaismaneereja.



Linkki Turun Sanomien arvosteluun