Muuntautumiskykyinen yhteistyökumppani

Auli Särkiö-Pitkänen on kirjoittanut tämän artikkelin PK120-juhlavuosijulkaisua varten.

Musiikin ammattilaiset ovat oppineet luottamaan Polyteknikkojen Kuoron omistautuneisuuteen ja omaksumisnopeuteen.. Millaisena kuoron näkevät säveltäjä Lotta Wennäkoski sekä kapellimestarit Sakari Oramo ja Hannu Lintu?

Viimeistään vuosituhannen vaihteesta alkaen Polyteknikkojen Kuoro on tullut tunnetuksi Suomen musiikkikentällä ennen kaikkea suurista orkesteriteoksista. Sitä on nähty kiertueilla Torontosta Tokioon, Euroopan musiikkikaupungeissa ja Helsingin kaupunginorkesterin sekä Radion sinfoniaorkesterin luottotyökaluna harvinaisemmissakin teoksissa kuten Brahmsin Alttorapsodiassa tai Stravinskyn Oidipus Rexissä. Orkesteriteoksista erityisellä sijalla suomalaisille mieskuoroille on tietysti Sibeliuksen jylhä Kullervo-sinfonia, jonka PK otti ohjelmistoonsa vasta 1996, mutta on sen jälkeen esittänyt sitä tiheästi, aina BBC:n Proms-festivaaleja myöten.

Mieskuoro herättää Suomessa vahvoja mielikuvia pitkästä kansallisesta perinteestä, mutta etenkin Tapani Länsiön johtajakaudelta alkaen PK on tutkinut innokkaasti sitä, miltä mieskuoromusiikki voi kuulostaa meidän ajassamme. 1980-luvulla PK oli osa suomalaisen modernismin nousua, ja viime vuosina kuoro on Saara Aittakummun johdolla tullut entistä aktiivisemmaksi uuden musiikin tilaajaksi.

Ensimmäinen Aittakummun aikana kantaesitetty teos oli Lotta Wennäkosken Humina kuiskina (2014). Tätä seurasi Wennäkosken Uniin asti, joka kantaesitettiin komeasti itsenäisyyspäivänä 2017, Suomen 100-vuotisjuhlavuonna, RSO:n 90-vuotisjuhlakonsertissa. Nyt Uniin asti kuullaan PK:n 120-vuotisjuhlakonsertissa RSO:n kanssa 15.4., ja 17.4. PK avaa Helsinki Male Choir Weekendiin Dreamland-konsertilla, joka esittelee monipuolisesti kuoron uuden musiikin osaamista. Kantaesitykset kuullaan Sebastian Fagerlundilta ja Mikko Heiniöltä sekä lisäksi kaksi uutta mieskuoroversiota Kaija Saariahon ja Tapani Länsiön teoksista.
Tarkennus 2.11.2020: konsertit RSO:n kanssa peruuntuivat koronapandemian vuoksi. Helsinki Male Choir Weekend on siirretty viikonlopulle 9.-11.4.2021.

”Uusi musiikki on pitkään ollut kuoron profiili, ja kun tulin johtajaksi, ajattelin järjestelmällisesti, ettei mitään tilata pöytälaatikkoon, vaan aina on kantaesitys suunniteltuna”, Saara Aittakumpu kertoo. ”Tekemistäni leimaa, että olen aktiivisesti vuorovaikutuksessa säveltäjien kanssa.”

”Teoksesta tuli meidän yhteinen”

Lotta Wennäkoskelle keskusteleva työtapa sopii hyvin. Hänestä oli antoisaa, että Aittakumpu osallistui esimerkiksi Uniin asti -teoksen tekstien valintaan ja tutkiskeluun. Lisäksi tuli johtajan asiantuntemus kuoroinstrumentin suhteen. Humina kuiskina oli Wennäkosken ensimmäinen sävellys mieskuorolle, joskin sekakuoroteoksia oli siinä vaiheessa syntynyt jo useita.

”Saara sanoi silloin [Humina kuiskinan syntyessä], että mieskuoron sointi on kuin salmiakki; keskialueella saavat kaikki stemmat ääneen ytyä, mutta ääripäissä sointi ohenee”, Wennäkoski kuvailee. ”Tämän opin otin sitten vakavasti Uniin asti -teoksessa.”

Tekstit ja ylipäätään runous on Wennäkoskelle tärkeää. Hän halusi teokseen satavuotiaan Suomen kunniaksi niin suomea, ruotsia kuin pohjoissaamea, nykylyriikkaa sekä Kanteletarta – mikä olisi myös päännyökkäys samassa konsertissa esitetylle Kullervolle.

Ennen kaikkea Wennäkoskelle oli tärkeää, että tekstit istuisivat esittäjiensä, nuorten miesten suuhun.

”Kuoro on kollektiivin ja intiimin puheen sekoitus. Minulle oli tärkeää, että kun monta miestä sanoo nämä asiat ääneen, niiden on oltava uskottavia, ja että heillä olisi samastumispintaa niihin – ettei tämä teos olisi jokin kummallinen tehtävä, vaan elimellisesti heidän omaa musiikkiaan.”

Lotta Wennäkoski tunnetaan etenkin orkesteriteoksistaan. Humina Kuiskina vuodelta 2014 oli hänen ensimmäinen mieskuorosävellyksensä. Uniin asti mieskuorolle ja orkesterille sai kantaesityksensä RSO:n Suomi100 -juhlakonsertissa. Kuva: Ylen Kuvapalvelu / Jukka Lintinen

Yleensä säveltäjä työskentelee ammattimuusikoiden kanssa, mutta harrastajakuoron kanssa tilanne on erilainen. Uniin asti oli hieno kokemus, jossa Wennäkoski tunsi, että teoksesta tuli yhteinen.

”Olin tosi otettu siitä tavasta millä he lauloivat. Siinä oli voimakas henki, että he yhdessä tulivat vastaan ja omistautuivat teokselle.”

Oli säveltäjällä aihetta olla otettu jo harjoituksissa.

”PK:ssa on todella hyvä organisointi ja kuri, kaikki toimii pieteetillä. Harjoitukset otettiin erittäin vakavasti.”

Wennäkoski muistelee, miten Hannu Lintu alkoi johtaa teosta räväkässä tempossa ensimmäisissä yhteisissä harjoituksissa Otaniemessä:

”Kuoro oli mielettömässä valmiudessa ja huusi menemään! Hannu vain katsoi minua, ja olin todella vaikuttunut, kaikki oikeat dynamiikatkin olivat siellä”, Wennäkoski kertoo innoissaan.

Mieskuorolle säveltäessään Wennäkoski ei voinut olla samalla kommentoimatta kokoonpanoon liittviä kulttuurisia mielikuvia. Tästä oli oikeastaan kyse jo Humina kuiskinassa, jossa Heikki Klemetin isänmaallinen mieskuoroklassikko Oi kallis Suomenmaa puretaan osiin.

Uniin asti -teoksen tunteikkaat, hurjistuneet ja riehakkaat sävyt leikittelevät myös perinteikkäällä patetialla – mieskuoroon liittyvillä akateemisuuden ja salskean kavaljeerin mielikuvilla. Karnevalistisessa kansanlauluosassa mieskuoro- ja teekkarikulttuuri hiipi silmää iskien mukaan kuoron ääni- ja huudahdusvalikoimaan. Ennen kaikkea Wennäkoskea puhuttelee kuitenkin mieskuoron sointi, joka on samalla kertaa ”muheva, pehmeä ja tarvittaessa julistava.”

”Ohjeita ei tarvitse sanoa kuin kerran tai kaksi”

”Tämä on tietysti vähän stereotyyppistä ajattelua, mutta täytyyhän insinööreillä olla erityisen järjestelmällinen tapa opetella uutta musiikkia”, Hannu Lintu virnistelee. ”He ovat taitavia rytmeissä ja ymmärtävät nopeasti olennaiset musiikilliset elementit.”

Kapellimestari muistaa Uniin asti -teoksen harjoituksista, että kuoro oli musiikista ”hieman ymmällään”, mutta valmistautunut erittäin hyvin. Laulajat olivat odottavan avoimina sille, mitä tuleman piti.

Lintu tietää, millainen on amatöörikuoron pitkä harjoitusprosessi. Hän itse lauloi aikoinaan vuosia poikakuorossa.

”Harjoitellaan ja harjoitellaan, ja sitten yhtäkkiä joku vieras hyypiö kävelee eteen. Mutta näin kuoroilla musiikki pysyykin lihasmuistissa.”

Radion sinfoniaorkesterin ylikapellimestarin mielestä PK on poikkeuksellisen nopeasti musiikkia omaksuva kuoro. Ohjeita ja tarkennuksia ei tarvitse sanoa kuin kerran tai kaksi, ei sen enempää kuin orkestereillekaan.

”Uniin asti oli niin vaikeaa laulettavaa, että hyväkin kuoro tipahtaisi harjoituksissa, mutta sellaista ei tapahtunut, vaan päästiin heti tekemään balansseja ja artikulaatioita.”

Lintu on myös mielissään siitä, että vuosien varrella kuoron vahva järjestelmällisyys on säilynyt. Samalla sointi on notkistunut ja solakoitunut, mikä Linnun mielestä on myös yleinen kuoromaailman tendenssi.

”Suuri voima on PK:ssakin muuttanut muotoaan.”

Hannu Lintu naurahtaa, että aikoinaan hänen työtapaansa ehkä ihmeteltiin PK:ssa, mutta nyt uusille tulokkaille todennäköisesti kerrotaan, mitä on luvassa. ”Nykyään luemme toisiamme paremmin.” Kuva: Mikko Reinikainen

Ensimmäistä kertaa Lintu johti PK:ta vuonna 2003, ja 2010-luvulla yhteistyötä on tehty varsin tiiviisti. Linnun johdolla on tehty esimerkiksi Jouni Kaipaisen neljännen sinfonian lopullisen version kantaesitys, Shostakovitshin Babi jar -sinfonia (nro 13), sekä Sibeliuksen Kullervoa.

PK:n ja Linnun ensimmäinen yhteinen Kullervo vuonna 2010 KuoroEspoo-festivaalilla oli samalla ensimmäinen kerta, kun Lintu itse johti teosta. Kullervo oli uusi myös esityksen orkesterille, Tapiola Sinfoniettalle. Sittemmin Kullervo on viety PK:n ja Linnun yhteistyönä Dubliniin ja Tokioon. Viime syksynä teoksesta ilmestyi RSO:n kanssa levy, joka sai ICMA-levypalkintoehdokkuudenkin kuoromusiikin sarjassa.

Tapiolassa tehty Kullervo jäi vahvasti Linnun mieleen.

”Tämä oli ideaali tilanne siltä osin, että pääsin tutkimaan Kullervoa orkesterin kanssa jolle se oli uutta ohjelmistoa. Kuoro taas osasi teoksen perinpohjaisesti.” Kuoron itsetietoinen Kullervo-asenne jäi Linnun mieleen. ”Rakkaudella muistelen sitä silmien pyörittelyä. He olivat omaksuneet tietyt tulkinnat, ja sitten tulee Lintu ja alkaa kokeilla kaikenlaista. Näin miten kuoroveteraanien otsat kurtistuivat. Huvituin, koska orkesteritkin mutisevat välillä samalla lailla, että tällä laillako nyt Sibeliuksen seiskaa tehdään.”

Ehkä osittain juuri näistä syistä Tapiolan esitys saatiin hitsattua toimivaksi.

”PK:laiset ovat hyviä muusikoita, ja kun tullaan esitystilanteeseen, heillä on hyvät vaistot.”

Millainen sitten on Linnun tapa tulkita Sibeliuksen Kullervoa? Hän kertoo olevansa ärsyyntynyt suomalaisen Sibelius-tradition maneereista, jotka Kullervon kohdalla tarkoittavat sitä, että tekstiä käsitellään välillä turhan teatraalisesti. Häntä taas kiinnosti lähestyä kieltä ja äänteitä hienovaraisemmin. Vuoden 2010 jälkeen ja Saara Aittakummun myötä tällainen lähestymistapa tekstiin onkin ylipäätään tullut PK:lle keskeiseksi.

”Oli esimerkiksi maneristinen tapa korostaa aavistuksen koomisesti sellaisia sanapareja kuin ”rekehensä reutoaikse” tai ”ajoa järyttelevi”, Lintu muistelee. ”Minusta ne on vain syytä lausua selkeästi siten, että sanojen kauneus tulee esiin.”

Kokonaisvaltainen Kullervo

”Suomalainen mieskuoro Polyteknikkojen Kuoro Aalto-yliopistosta, täydennettynä BBC-sinfoniakuoron miehillä, lausui jokaisen Kullervossa kuorolle sävelletyn sanan kouraisevalla selkeydellä, määrätietoisuudella ja kiihkeydellä. He saivat ansaitusti illan ensimmäiset ja voimakkaimmat aplodit”, kirjoitti The Arts Deskin kriitikko Kullervosta, joka kuultiin Sakari Oramon johtamana BBC:n Proms -festivaaleilla loppukesästä 2015. Kirjoittaja mainitsi myös, miten eräs kuorolainen kommentoi hänelle konsertin jälkeen: “Oramo is inspiring, and that makes us work very hard.”
Muokattu 2.11.2020: Polyteknikkojen Kuoro ei esiintynyt Last Night of the Proms -konsertissa.

Inspiroituneisuus on molemminpuoleista.

”PK on ollut minun lempi-Kullervo-kuoroni sitä lähtien, kun vuonna 1999 johdin teoksen heidän kanssaan ensimmäistä kertaa”, Sakari Oramo kertoo. ”Kun tuli esiin, että voisin tehdä Kullervon Promseissa, ajattelin että ei voisi olla ylivoimaista saada PK sinne paikalle!”

BBC:n sinfoniaorkesterin ylikapellimestarilla on ollut kokemuksia Kullervosta myös ei-suomalaisten kuorojen kanssa, ja ne ovat olleet ”vaikeita tapauksia”. Proms-vierailulla oli sen sijaan toimiva ratkaisu tuoda mukaan festivaalin pääorkesterin oman sinfoniakuoron miesäänet.

”Syntyi molemminpuolinen innostus ja ihastus siihen mitä toiset tekee”, Oramo kertoo yhdistelmästä. Kuitenkin kun Kullervo heti perään tuotiin Lahden Sibelius-festivaalille, saatiin Oramon mukaan huomata, että Lontoon Royal Albert Hallissakin suurin osa äänestä oli lähtenyt PK-laisista.

Sakari Oramo sanoo Polyteknikkojen Kuoroa ”lempi-Kullervo-kuorokseen” ja toi sen esimerkiksi BBC Proms -festivaaleille Sibelius-juhlavuonna 2015. Kuvassa on meneillään perinteinen PK:n matkasauvan laatan naulaus. Solisti Waltteri Torikka seuraa keskittyneenä vieressä. Kuva: Mikko Reinikainen

Miksi Oramo sitten nauttii Kullervosta juuri PK:n kanssa?

”En halua että Kullervo on liian hienostunut. PK:lla se on niin suoraa: karu, raaka voima yhdistyy kvaliteettiin, asiat tehdään valtavalla omistautumisella, saundilla ja yhteisellä tekstillä. Lähestymistapa on aina ollut kokonaisvaltainen, ja se on edelleen kehittynyt. Se erottaa PK:n muista suomalaisista mieskuoroista.”

Kapellimestaria on myös miellyttänyt se, että kuoron asenne on aina ollut vastaanottavainen uusien tulkinakertojen suhteen.

”Jos olen mennyt Otaniemeen ennakkoharjoituksiin, he ovat aina olleet uteliaina että ’mitähän tällä kertaa’.”

Oramo kokee, että mieskuoro on ollut suomalaiselle musiikille hyvin merkittävä instrumentti – ja on sitä edelleen.

”Mieskuoro on kuin jokin selloyhtye – matalamman taajuuden juhlaesiintyjä.”

Juhlista puheenollen – yhteistyökumppanit ovat myös aina päässeet osallisiksi PK:hon olennaisesti kuuluvasta karonkkakulttuurista.

”Eräs solisti kysyi minulta kerran karonkassa, eikö tämä laulaminen lopu koskaan”, sanoo Hannu Lintu. ”Ei se lopu – näitä serenadeja on loputtomasti.”

Lotta Wennäkoski oli riemastuksissaan karonkkakokemuksista, joissa pääsi tupsahtamaan mieskuorokulttuurin ytimeen.

”Se laulun määrä, ja minäkin sain nuotteja eteeni! Kvartetit jotka yhä uudellen tulivat esiin. Siinä näki, mitä laulaminen heille merkitsee.”

– Auli Särkiö-Pitkänen

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.