Sofia Ziessler, Polyteekkari, 12.3.2008
Polyteknikkojen Kuoro ja Juha Kuivanen: Kultakausi.
Polyteknikkojen Kuoron uusi levy, Kultakausi,
kokoaa suomalaisen taiteen
kultakauteen sijoittuvia mieskuoroteoksia.
Levy sisältää Jean Sibeliuksen,
Toivo Kuulan, Leevi Madetojan sekä Selim
Palmgrenin musiikkia. Juha Kuivasen johdolla kuoro puhaltaa totutulla varmuudella
raikasta eloa näihin klassisiin teoksiin.
Kultakaudeksi tai kulta-ajaksi kutsutaan
vuosiin 1880–1910 sijoittuvaa ajanjaksoa,
jolloin suomalainen taide sai kansallisen ilmeen
ja alkoi saada kansainvälistä tunnustusta.
Samaan aikaan sijoittuvat sortokaudet
ja kansallinen herääminen, joita saattoi käsitellä
vapaasti taiteen mielikuvien kautta.
Kuuluisimpia kuvataiteilijoita tuolta ajalta
olivat Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen,
Helene Schjerfbeck sekä Albert Edelfelt.
Kultakausi on ylistys suomalaiselle kulttuurille
niin sisällöllisesti kuin ulkoisestikin:
levy on tehty kirjaksi, joka sisältää huolellisen
kuvauksen ajanjaksosta sekä kuvia
tunnetuimpien taiteilijoiden taideteoksista
selityksineen. Erityisen hienoa on kuunnella
Sibeliuksen teoksia, joista mukana on luonnollisesti
kaikkien tuntema Finlandia. Sen
laajalle levinnyt maine ja symbolinen merkitys
asettavat kovat vaatimukset tulkinnan
ryhdikkyydelle ja tunnelataukselle – kuoro
onnistuu mielestäni oikein mallikkaasti välittämään
teoksen vaatiman arvokkuuden ja
kirkkauden. Nostan hattua Polyteknikkojen
Kuoron virkistäville miesäänille ja niiden
muodostamalle eheälle soinnille. Kuulostaa
aivan ammattilaisten työn tulokselta.
Sibelius ym. (Kultakausi)
/in LevyarviotKare Eskola, Rondo, 1.5.2008
Tällaista levypakettia kelpaa silmäillä! Hienot kuvat, levollinen taitto, miellyttävä paperi ja kunnon tekstit todistavat, että Finnish design yltää silloin tällöin taidemusiikkilevyihinkin. Kultakausi-teema mehustelee maamme kansallisromantiikan salskealla mieskuoromusiikilla ja näyttävällä maalaustaiteella, joten onneksi Susanna Petterson ja Kimmo Korhonen muistavat kirjoittaa myös pienen kansakunnan taideprojektin ongelmista.
Entäpä musiikillinen sisältö? Sibelius, Kuula, Madetoja ja Palmgren ovat kaluttua mieskuoro-ohjelmistoa, mutta Juha Kuivanen saa Polyteknikkojen Kuoron innostettua dynaamiseen, vaihtelevaan ilmaisuun. Hieman yllättäen teekkareilta luonnistuu parhaiten symbolisinen synkistely – etenkin Madetoja-jakson intensiivisyys vakuuttaa. Muutamassa kappaleessa bassojen mörinät (Terve, kuu) ja tenorien heleys (Ne tulevat taas) jättävät toivomisen varaa, eikä PK:n täsmällisyys ole koko ajan kilpaveljien eli YL:n luokkaa.
Linkki Rondo-lehden levyarvosteluun
Kultakausi-levyn arvostelu
/in LevyarviotIlkka Ylönen, Muusikko, 1.5.2008
Polyteknikkojen Kuoro on satsannut levyynsä Kultakausi, jolla soi suomalaisia mieskuorolauluja. Levy on pakattu upeaan kirjaseen, jossa perusteellista tekstiä värittävät maalaustaiteemme hienoimmat taulut. Levyn toivotaan varmaan tarttuvan ainakin turistien matkaan. Kuoron on trimmannut iskuunsa Juha Kuivanen, joka myös vastaa siitä, että musiikissa säilyy miele ja tarkoitus. Polyteknikot laulavat puhtaasti ja sointuvin äänin. Finlandia-hymnin lauletusta versiosta Sibelius sanoi, että ”laulakoot, jos kerran haluavat”. Polyteknikotkin laulavat, kun kerran haluavat. Toisen säkeistön paisutus hieman pomppaa esiin. Rakastavassa kauniisti soolon laulava Petrus Schroderus joutuu korkeimmissa sävelissä hieman pinnistelemään.
PK voitti teekkareiden sitsikisan
/in UutisetPK:n joukkue sitsaa Alvarin aukiolla
Polyteknikkojen Kuoron joukkue voitti wapunaatonaattona ti 29.4. klo 14-17 Alvarin aukiolla järjestetyn teekkareiden sitsikisan. Kisavoiton ratkaisi ennen kaikkea suorituksen tyyli – ja sen mahdollistanut suuri valmistelutyö. PK:n joukkue piti perinteisen PK-sitsin: frakkipukuiset herrat nauttivat kolmen ruokalajin päivällisen juomineen lukkareiden johtaman upean laulun siivittämänä. Sitsipöydän yhteyteen järjestetyssä VIP-loungessa laulettiin serenadeja jopa kansanedustajalle.
Polyteknikkojen Kuoro: Kultakausi (Edel)
/in LevyarviotJuha Seitz, Ilkka, 19.4.2008
Vuonna 1900 perustettu akateeminen Polyteknikkojen Kuoro esiintyy säännöllisesti kotimaassa ja ulkomailla, mikä kuuluu ryhmän tiiviistä yhteissoinnista. Kultakausi-levyllä mieskuoro perkaa kansallista kulttuuriperimää Jean Sibeliuksen, Toivo Kuulan, Leevi Madetojan ja Selim Palmgrenin teoksilla, joista etenkin Sibeliuksen Finlandia-hymni soi jylhän kauniisti. Kiitettävän aistikkaan kiekon ohessa kuluttaja voi perehtyä materiaaliltaan runsaaseen taidekirjaseen.
4/5 tähteä
Linkki Ilkka-lehden arvosteluun
Kultakausi
/in LevyarviotReijo Kekkonen, Sulasol-lehti, 31.3.2008
PKCD20 Äänitys Mika Kopivusalo
Paitsi komea ja tyylikäs ulkonäkö, leimaa PK:n uutta äänitettä korkea laatu ja hieno ohjelmisto.
Suomalasen kansallisromantiikan keskeinen mieskuoro-ohjelmisto on tällä äänitteellä saanut hienot tulkinnat. Kuoro seuraa johtajan viittausta aktiivisesti ja laulaa mallikkaasti. Juha Kuivanen on päässyt hyvin sinuiksi kuoronsa kanssa ja tulosta on syntynyt.
Mahtava elämys on kuunneella levyä ja katsella samalla levykirjasen upeita maalauksia. Loistava lahjaidea esimerkiksi kuoroihmiselle, jolla on jo lähes kaikkea.
Kultakausi yhdistää musiikin ja kuvataiteet
/in LevyarviotMaija Rinne, Sulasol-lehti, 31.3.2008
Polyteknikkojen kuoro julkaisi helmikuun lopulla kansallisromanttisen levy-kirjan Kultakausi. Levyn kotelona toimii siis CD-kotelon kokoinen kirja, joka sisältää kansallisromantiikan aikaan liittyviä tekstejä ja kuvia taideteoksista.
Idea on hauska, eikä vastaavia pakkauksia näe ihan joka päivä. Mistä levy-kirjan idea oikein lähti?
”Kultakausi-tematiikka lähti liikkeelle taiteellisen johtajamme Juha Kuivasen tutkiessa maalaustaiteen Kultakausi-kirjaa, ja tästä seuranneesta ehdotuksesta hankkia levyn kansikuvaksi jokin tunnettu maalaus. Myöhemmin levyn graafinen suunnittelija Timo Jaakola keksi ajatuksen kultakauden musiikin ja kuvateosten yhdistämisestä poikkitaiteelliseksi kokonaisuudeksi”, kuoron puheenjohtaja Jouko Prami kertoo.
Levy sisältää Sibeliuksen, Kuulan, Madetojan sekä Palmgrenin musiikkia. Kuvataiteilijoista esillä ovat Albert Edelfelt, Väinö Blomstedt, Helene Schjerfbeck, Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen, Albert Gebhard ja Eero Järnefelt. Kirjan tekstit käsittelevät yleisesti kansallisromantiikan aikaa, taiteilijoita sekä heidän teoksiaan. Tekstien kirjoittajat Susanna Pettersson ja Kimmo Korhonen ovat taide- ja musiikkihistorian asiantuntijoita.
Yksi projektin merkittävimmistä tukijoista on Taidesäätiö Merita, jonka kokoelmista kirjan teokset on valittu. Taidesäätiö Meritan kokoelma on Nordean edeltäjäpankkien kahden viime vuosisadan aikana keräämä läpileikkaus suomalaista taidetta. Kokoelman pääpaino on kansallisromantiikan taiteessa.
Mutta miksi teemaksi valittiin juuri kansallisromantiikka? Kuoron johtajan Juha Kuivasen mukaan oli perusteltua nähdä kauden merkittävimpien säveltäjien mieskuorolaulujen tuotanto yhtenä kokonaisuutena, mieskuoro-genren kultakautena
”Henkilökohtaisesti minua puhuttelee tuo ilmaisuvoima sitä taustaa vasten, että kansakuntamme haki itsenäistymisensä vaiheissa innoitusta säveltäjiensä toiminnasta ja tämä kuohuva aika myös innoitti säveltäjiä”, hän kertoo.
Lukija ja kuuntelija saa siis levyn mukana tuhdin paketin kansallisromantiikkaa. Mielenkiintoista olisi kuitenkin nähdä myös vastaava kokoelma esimerkiksi nykytaiteesta ja -musiikista. Paketti olisi varmasti myös yllätyksellisempi kuin Kultakauden sisältö. Ajatus toisesta levy-kirjasta ei ole vieras kuoronjohtajallekaan.
”Mitään ei ole päätetty, mutta olen kyllä pyöritellyt tällaista ajatusta mielessäni”, Kuivanen mainitsee.
Kultakausi on kaunis kokonaisuus, englanninkielisten käännösten ansiosta mainio yrityslahja teekkareiden tarpeisiin ja vielä kätevä levykotelokin. Toisin kuin muovikotelot, se ei heti hajoa vaikka istuisi päälle.
www.kultakausi.fi
www.polyteknikkojenkuoro.fi
Linkki Sulasol-lehden artikkeliin
Tuliaisia kultakaudelta
/in LevyarviotMikko Nortela, Karjalainen, 28.3.2008
Polyteknikkojen kuoro ja Juha Kuivanen: Kultakausi (Polyteknikkojen kuoro)
Vuonna 1900 perustettu polyteknikkojen kuoro on aikakaudelta, jota on totuttu kutsumaan suomalaisen taiteen kultakaudeksi. Kuvataiteeseen yleensä liitetty määre voidaan hyvin kytkeä muuhunkin kulttuurielämäämme, myös musiikkiin.
Suomen mieskuorojen herruudesta Ylioppilaskunnan kuoron kanssa kilvoitteleva kokoonpano osaa asiansa, mikä kuuluu esimerkiksi tälle levylle koottujen kultakauden sävellyksien lopukkeista. Sointi on selkeä, vahva ja puhdas. Esityksetkin toimivat hyvin, mutta masteroinnissa ääneen on tullut omituisia yläsäveliä ja vähän tukalaa pakkaantumista. Ne eivät tosin taida läheskään kaikkia mieskuorolaulun ystäviä häiritä.
Levyn lisäksi äänite on minikokoinen taidekirja, jossa esitellään kultakauden maalauksia. Tekstit toimivat hyvin ja kuvatkin on valittu mukavasti, joten englannin- ja suomenkielinen tuotos on mainio vieminen vaikkapa Keski-Euroopan matkoille.
Linkki Karjalainen-lehden arvosteluun
Kultakausi – Polyteknikkojen kuoro
/in LevyarviotKirsi Taivainen, Keskisuomalainen, 25.3.2008
http://www.ksml.fi/viihde/levyt/kultakausi-%E2%80%93-polyteknikkojen-kuoro(95524).ece
Tekniikan opiskelijoista koostuva Polyteknikkojen kuoro on levyttänyt suomalaisen taiteen kultakauden (1880-1910) kuoromusiikkia. Tekniikka ja taide kulkevat käsi kädessä hienosti soivalla levyllä. Vahva kuoroperinne ja uusi innovatiivinen ote kuuluvat Juha Kuivasen johtamassa vahvaotteisessa mieskuorossa.
Kanteletar on innoittanut Jean Sibeliusta Saarella palaa- ja Sortunut ääni -lauluissa. Teokset ovat lyhyitä ja soivat syvien vesien sylistä Kehtolaulun surumieliseen, mutta ilmavaan kehtoon. Kuoron sovitukset ovat rauhallisen ytimekkäitä, mutta nyansseja löytyy. Äänien sovitukselliset voimakkuuden erot ovat harkittuja eivätkä liian mahtipontisia muutoksia, vaikkakin Kun orjuus kaikkoaa jymähtää kaiuttimista hienosti.
Finlandia lähtee kiurun kirkkaudesta kauniiseen lentoon ja kuoro elää sävelillään tasapainoisesti ja pehmeästi. Tenorit soljuvat helmeillen Rakastava-laulussa, joka on hyvä osoitus pitemmästä kuoroteoksesta. Rakastava on Sibeliuksen mielenkiintoinen rakkauden ylistyksen lempeä sovitus ja teoksesta löytyy myös soolo-osuus, joka etenee kuoron taustaväreilyssä kuin kosketus. Rytmi, sävelkulut ja hidastukset puhuvat kaunista sävelten kieltä alkaen ja päättyen hiljaisuuteen. Sibeliuksen sävellyksissä aistii mystiikan ja traditiomaisen sävelten toiston.
Toivo Kuulan teoksissa on harsomaista pehmeää voimaa; Virta venhettä vie soi synkkien sävelmattojen ja syttyvien Eino Leinon sanojen matkassa kuljettaen venhettä kuoleman ja elämän kysymysten äärelle. Kuoro saa ladattua kysymykset ilmoille ja sielu vaeltaa etsien virran tyventä. Synkät vedet vellovat venheen ympärillä ja kuoron keinuva tyyli heittelee purtta pitkin pitkää jokea.
Leevi Madetojan sävellyksissä Polyteknikkojen kuoron tulkinta on kuin lainehtivaa viljaa tai kimmeltävää aallonharjaa. Liike ja sävelten jatkumo soi tarkasti. Madetojan musiikissa soivat mielen hiljaiset liikkeet. Kuoro taipuu hyvin Kultakauden runollisiin tulkintoihin. Säveltäjistä Selim Palmgren oli itse laulanut kuorossa ja näki säveltäessään myös kuoron sisäisen maailman.
Levyä ei ole laitettu tavalliseen cd-koteloon vaan se on kirjan osana. Kirjanen sisältää kultakauden maalareiden teoksia (Taidesäätiö Meritan kokoelmista) ja niihin liittyvän tekstin, joka valaisee taitelijoiden ajatuksia ja teoksiin kätkettyä symboliikkaa. Kokonaisuus antaa kuulijalle ja lukijalle kurkistusaukon kultakauteen ja sen muovaamaan tiehen suomalaisessa taiteessa.
Kirsi Taivainen
Kuvateksti: Kultakausi-kirjasta kuvittavat kauden maalaukset. Helene Schjerfbeckin Hiljaisuus, 1907. Niin kuin musiikki alkaa hiljaisuudesta, on teoksen henkilö rauhassa itsensä kanssa.
Polyteknikkojen kultakurkut
/in LevyarviotSofia Ziessler, Polyteekkari, 12.3.2008
Polyteknikkojen Kuoro ja Juha Kuivanen: Kultakausi.
Polyteknikkojen Kuoron uusi levy, Kultakausi,
kokoaa suomalaisen taiteen
kultakauteen sijoittuvia mieskuoroteoksia.
Levy sisältää Jean Sibeliuksen,
Toivo Kuulan, Leevi Madetojan sekä Selim
Palmgrenin musiikkia. Juha Kuivasen johdolla kuoro puhaltaa totutulla varmuudella
raikasta eloa näihin klassisiin teoksiin.
Kultakaudeksi tai kulta-ajaksi kutsutaan
vuosiin 1880–1910 sijoittuvaa ajanjaksoa,
jolloin suomalainen taide sai kansallisen ilmeen
ja alkoi saada kansainvälistä tunnustusta.
Samaan aikaan sijoittuvat sortokaudet
ja kansallinen herääminen, joita saattoi käsitellä
vapaasti taiteen mielikuvien kautta.
Kuuluisimpia kuvataiteilijoita tuolta ajalta
olivat Akseli Gallen-Kallela, Pekka Halonen,
Helene Schjerfbeck sekä Albert Edelfelt.
Kultakausi on ylistys suomalaiselle kulttuurille
niin sisällöllisesti kuin ulkoisestikin:
levy on tehty kirjaksi, joka sisältää huolellisen
kuvauksen ajanjaksosta sekä kuvia
tunnetuimpien taiteilijoiden taideteoksista
selityksineen. Erityisen hienoa on kuunnella
Sibeliuksen teoksia, joista mukana on luonnollisesti
kaikkien tuntema Finlandia. Sen
laajalle levinnyt maine ja symbolinen merkitys
asettavat kovat vaatimukset tulkinnan
ryhdikkyydelle ja tunnelataukselle – kuoro
onnistuu mielestäni oikein mallikkaasti välittämään
teoksen vaatiman arvokkuuden ja
kirkkauden. Nostan hattua Polyteknikkojen
Kuoron virkistäville miesäänille ja niiden
muodostamalle eheälle soinnille. Kuulostaa
aivan ammattilaisten työn tulokselta.
Polyteknikkojen Kuoro esittelee uudella levyllään Suomen sävel- ja kuvataiteen kultakautta
/in UutisetPolyteknikkojen Kuoron uusi Kultakausi-levy on poikkitaiteellinen kokonaisuus, joka sisältää CD-levyn ja taidekirjan. Teos käsittelee Suomen
taiteen kultakautta kansallisen identiteetin herättäjänä.
Kuoro laulaa levyllä maineikkaiden säveltäjien Sibeliuksen, Kuulan, Madetojan ja Palmgrenin mieskuorolaulujen parhaimmistoa. Taidekirja esittelee teoksia Taidesäätiö Meritan kattavasta
kokoelmasta. Tekstien kirjoittajat Susanna Pettersson ja Kimmo Korhonen ovat taide- ja musiikkihistorian asiantuntijoita.
Polyteknikkojen Kuoro (PK) on vuonna 1900 perustettu akateeminen mieskuoro, joka esiintyy säännöllisesti Suomessa ja ulkomailla. Kuoron taiteellisena johtajana on toiminut toukokuusta 2004 lähtien Juha Kuivanen.
Levy julkaistaan Kalevalan päivänä 28.2.2008 klo 13.00 Amos Andersonin taidemuseossa
(Yrjönkatu 27) ja se on saatavilla hyvinvarustetuista levykaupoista maaliskuun alusta lähtien.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt tarvittaessa:
Puheenjohtaja Jouko Prami
puh. 050 354 2001
email jouko.prami@polyteknikkojenkuoro.fi
Lehdistömateriaalia, tekstit ja kuvat:
https://polyteknikkojenkuoro.fi/lehdisto/
Tämä tiedote on saatavilla myös PDF-muodossa.