PK:sta julkaistut jutut lehdissä ja muissa medioissa

Salmisen klassikoita

Essi Salonen, Kotiliesi 23/2009, 1.12.2009

Polyteknikkojen Kuoron ja mestaribasso Matti Salmisen yhteinen joululevy Joulu on meillä tarjoaa helmiä hiljentymiseen. Juha Kuivasen johtama teekkareiden kuoro ja Salmisen tumma basso soivat upeasti yhteen. Lokakuussa ilmestynyt levy oli hitti jo syntyessään. Se on jo rikkonut kultalevyn 20 000 kappaleen rajan.

Joulu on meillä

Polyteknikkojen Kuoron musiikkikustannus Oy, 2009)

Joulu on meillä

Jussi Mattila, Sulasol-lehti 4/2009, 24.11.2009


Polyteknikkojen kuoro, johtaa Juha Kuivanen

Matti Salminen, basso

PKCD21 Äänitys: Mika Koivusalo


Espoon Otaniemeen sijoittuvan Polyteknikkojen kuoron levy välttää

joululevyjen ohjelmistolliset karikot tyylikkäästi.

Ohjelmistovalinnoissa on sekoitettu viisaalla tavalla tuttua ja

vieraampaa, tuttuihin lauluihinkin on usein haettu uutta sovituksellista

lähtökohtaa. Juha Kuivasen ohjauksessa kuoro on kehittynyt

instrumenttina, kuoron sointi on valoisa ja kirkas. Vastapainona kuoron

bassoriviin jää kaipaamaan hivenen lisää muhevuutta – sitä kyllä

nuoristakin miesäänistä pitäisi löytyä. Ajan trendi taitaa kuitenkin

olla nuorten miesten kuoroilla päinvastainen.


Polyteknikkojen kuoro jatkaa edellisestä levystä tutulla viimeistellyllä

linjallaan – levykokonaisuutta muotoillut teekkariryhmä on tehnyt

ansiokasta työtä ja levy on jo saavutetun myyntimenestyksensä ansainnut,

ehyt ja tasapainoinen. Hieman taustatietoa levyllä olevasta

laulumateriaalista – etenkin varta vasten tälle levylle tilatuista

sovituksista – jää kaipaamaan.


Levyltä nousevat mukavasti esiin Joonas Kokkosen kolme joululaulua.

Matti Salmisen basso soi muhevan ryhdikkäänä, kuitenkin herkkänä, ja

kuoro säestää lämminsointisesti. Kaikki Salmisen laulamat seitsemän

kappaletta tällä levyllä ovat kuorolle Yrjö Hjeltin sovittamia. Hjeltin

sovituksissa on herkkää tunnelmallisuutta ja raikkautta, joskin

ajoittain hän käyttää kuoroa hivenen instrumentaalisesti, kaikki

materiaali ei aina istu aivan mietitysti ihmisäänelle. Hienosti PK silti

säestystehtävissään onnistuu.


Mukavia todella kuuntelemisen arvoisia helmiä levyllä ovat Noël

Nouvelet sekä Griegin Ave Maris Stella. Kuoronjohtaja Juha

Kuivanen on tällä levyllä esillä myös sovittajana. Kolme

kuningasta toimii hienosti, hyvällä rytmiikalla ja dynamiikalla.


Juha Kuivanen on tehnyt instrumenttinsa kanssa päämäärätietoista ja

rohkeaa työtä, tälläkin levyllä persoonallinen ote kuuluu mm. joissakin

tempovalinnoissa. PK on todella hyvällä tiellä ja ainakin levytysten

perusteella pystyy haastamaan mainiosti muita pääkaupunkiseudun

opiskelijamieskuoroja.


Parhaiten levyn kokonaisuutta kuvaa tunnelmallisuus. Mika Koivusalon

äänitys antaa kuoron soinnille hienosti tilaa, mikä osaltaan lisää

lauluista välittyvää lämmön tuntua. Joulun tunnelma läikähtää kyllä

paatuneimmankin joululaulujen kyllästämän sielun syvyyksissä tämän levyn

myötä.

Öronbedövande sammelsurium

Folke Forsman, Hufvudstadsbladet, 5.9.2009
KONSERT

Finland 1809.

Helsingfors stadsorkester, Gardets musikkår, Polyteknikernas kör (instudering: Juha Kuivanen), dir. Leif Segerstam.

Brahms – Berlioz – Sibelius – Ali-Mattila – Tjajkovskij.

Finlandia 3.9.


Vid ingångarna till Finlandia-husets konsertsal bjöds publiken på öronproppar som man lär göra vid rock- och andra elektroniskt förstärkta konserter. Månne idén var Leif Segerstams, så som han tycktes njuta av de tonmassor han pressade ur den jättelika uppförandeapparaten? De enda jag såg använda proppar var dock några orkestermusiker.


Temat Finland 1809 var förevändning till ett konsertprogram av sällan skadad och hörd formlöshet där den mycket ljusröda tråden tycktes vara krigiskt buller och bång. Hector Berlioz Grande symphonie funèbre et triomphale har det gemensamt med Pjotr Tjajkovskijs Uvertyr 1812 att båda verken är skrivna med långa tänder. Tjajkoskijs musik fungerar emellertid och har säkert sina fans medan Berlioz tresatsiga symfoni är ett utmärkt exempel på de välbekanta tomma tunnorna.

Patetiskt rörande


Jean Sibelius solosånger i arrangemang för manskör och orkester är ju också so patetiskt att det blir rörande; Polyteknikernas kör sjöng Svarta rosor på svenska och Sången om krosspindeln på finska med en välmodulerad tonbildning och anmärkningsvärt bärkraftig klang.


Som en artighetsgest mot Finlands gamla kumpan Sverige spelade stadsorkestern Teppo Ali-Mattilas Värmlandfantasi där Ali-Mattila naivt väver samman Ack Värmeland du sköna-melodin med Du gamla du fria – håhåja!


Finland 1809-konserten kunde mycket väl ha slutat med de bombastiska tonerna i 1812-uvertyren men som grädde på moset framfördes – med alla medverkande! – Sibelius Finlandia.


Ingen annan än Leif Segerstam skulle väl med självaktningen i behåll rott iland detta grymma sammelsurium. I själva verket var det just det obönhörligt högklassiga framförandet, kapellmästarens otvetydiga engagemang och perfekta tekniska förverkligande som var det mest givande i konserten. Den fulltaliga publiken – en stor del tydligen inbjudna gäster – var med skäl entusiastisk och visade sin spontana uppskattning.

Käännösote


Mahtipontisen liikuttavaa


Jean Sibeliuksen yksinlaulujen esittäminen mieskuorolle ja orkesterille sovitettuna on niin mahtipontista että siitä tulee liikuttavaa; Polyteknikkojen Kuoro lauloi kappaleen Svarta rosor ruotsiksi sekä Laulun ristilukista suomeksi hyvin moduloidulla äänenmuodostuksella sekä huomattavan kantavalla soinnilla.

Sovituksia ja korvatulppia

Jukka Isopuro, Helsingin Sanomat, 5.9.2009

Helsingin kaupunginorkesteri, Kaartin Soittokunta ja Polyteknikkojen kuoro Finlandia-talossa, johtaja Leif Segerstam. – Brahms, Berlioz, Tšaikovski, Sibelius.

KONSERTTI. Korvatulppia oli jaossa, kun Kaartin Soittokunta ahtautui HKO:n seuraksi Finlandia-talon lavalle. Puhaltajia oli parhaimmillaan 58, ja kun lyömäsoittajatkin antoivat hihojen heilua, meteli oli melkoinen.

Suomi 1809 -teeman varjolla ohjelmassa oli teoksia paitsi Ruotsista, Venäjältä ja Suomesta myös Saksasta ja Ranskasta. Seremonia- ja sotamusiikin teemaan sopi vuonna 1819 alkunsa saanut Kaartin Soittokunta, jolle Raine Ampuja oli sovittanut Brahmsin Schicksalsliedin kuoro-osuuden pätevän kuuloisesti.

Berliozin jankkaava Grande symphonie funèbre et triomphale esitettiin ilman loppukuoroa. Tšaikovskin 1812-alkusoiton tykinlaukaukset ja kirkonkellot hoiti sampleri. Teppo Ali-Mattilan sovittama Ack Värmeland du sköna oli lepoa korville.

Sibeliuksen Svarta rosor ja Laulu ristilukista kuultiin mieskuoroversioina. Polyteknikkojen kuoro veti ne artikuloidusti ja komeasti, samoin Finlandian, jonka Leif Segerstam johti hyvin pateettisesti.

Konsertin hiljaisemmista hetkistä saattoi päätellä, että kun väki vähenee, musiikillinen paino kasvaa. Puhallinplutoona soitti puhtaasti ja iskevästikin, mutta iso massa toi suttua ja kankeutta.


HS 5.9.2009: Sovituksia ja korvatulppia (konserttiarvostelu)

Soitinten sotaa ja symboliikkaa

Simo Häkli, Ruotuväki, 4.9.2009

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 200 vuotta autonomisen Suomen synnystä: Vuonna 1809 Suomi siirtyi Ruotsin vallan alta Venäjälle. Torstainen juhlakonsertti Suomi 1809 veti Finlandia-talon konserttisalin täyteen yleisöä, jolle tarjoiltiin komeaa musiikkia juhlavuoden hengessä.

Vaikuttavina esiintyjinä olivat Helsingin kaupunginorkesteri yhteistyössä Kaartin Soittokunnan kanssa sekä Polyteknikkojen Kuoro lauloi. Koko koneistoa johti varmaotteisesti ylikapellimestari emeritus Leif Segerstam.

Esitetyt kappaleet olivat pääosin 1800-luvun sodasta ja vallankumouksesta innoittunutta musiikkia. Väliin kuulijan korvaa hiveltiin sulosoinnuilla, jotka saattoivat yhtäkkiä räjähtää taistelun melskeeksi, väliin taas toivon aavistus kasvoi hitaasti majesteettiseksi voitonhuumaksi, jossa jokainen soitin yhtyi iloon. Mukaan mahtui myös symbolistista musiikkia, jossa näyt vaihtelevat ahdistuksesta kirkkauteen.

Monipuoliset musiikkivalinnat toivat konserttiin lisää syvyyttä ja mielenkiintoa. Ennen väliaikaa esitettiin Johannes Brahmsin Schicksalslied (Kohtalolaulu) ja Hector Berlioz´n Grande symphonie funébre et triomphale. Kohtalolaulun kuorokohtaukset otti hoitaakseen Kaartin Soittokunta musiikkimajuri Raine Ampujan sovituksena.

Väliajan jälkeen esitettiin lyhyemmät Jean Sibeliuksen Svarta rosor (Mustat Ruusut) ja Laulu ristilukista, joissa Polyteknikkojen kuoro kajautti orkesterisäestyksen avulla esiin toisenlaisen ulottuvuuden, kuin perinteinen yksinlauluesitys olisi tehnyt.

Yksi konsertin mielenkiintoisimpia esityksiä oli Teppo Ali-Mattilan Värmlandfantasi, sovitus Ruotsalaisesta kansanlaulusta. Ali-Mattilan sovitus mukaili toisaalta perinteistä melodiaa, mutta löysi raikkaita uusia sävyjä. HKO:n kakkosviulusektioon kuuluva Ali-Mattila kertoo, että sovituksen innoittaja oli suomalaisten siirtotyöläisten tunnelma 1800-luvun Värmlannin metsissä.

Konsertin loppupuolella saatiin kuulla todellinen sotajoukkojen kohtaaminen, kun Pjotr Tshaikovskin 1812-alkusoitto marssitti yhteen Napoleonin ranskalaiset joukot ja Venäjän armeijaa vastaan. Tshaikovski itse yllättyi siitä, kuinka suosituksi tuo kappale tuli, sillä hän ei mielestään pannut sydäntään likoon säveltäessään sen. Kun teoksen päättävä juhlallinen venäläinen kansallishymni täytti salin lyömäsoittajien työskennellessä raivokkaasti, ei kukaan varmasti ihmetellyt teoksen suosiota.

Päätösnumerona oli tietenkin teemaan erinomaisesti sopiva suosikki, Sibeliuksen Finlandia. Polyteknikkojen kuoro maustoi lopun hymnin upealla soinnillaan. Konsertin päätösaplodit kertoivat ettei kukaan lähde pettyneenä kotiin. Tyytyväinen yleisö taputti Segerstamille ja muille esiintyjille seisaallaan. Kotiin mennessä monen mielessä varmasti kuului vielä Kaartin vaskien vahvistaman HKO:n upea sointi.


Kuvateksti:

Kaartin soittokunta soitti Helsingin Kaupunginorkesterin kanssa juhlakonsertissa Finlandia-talolla 3. syyskuuta. Yleisölle tarjoiltiin monenlaista musiikkia Suomi 1809 -juhlavuoden teemaan mukaan.


Ruotuväki-lehden konserttiarvostelu

Levyt: Polyteknikkojen Kuoro: Kultakausi

Hanne Orrenmaa, Ilkka, 1.11.2008

Juha Kuivasen luotsaama Polyteknikkojen kuoro on täydellinen vastakohta räkä poskella hoilaavalle teekkariremmille. Tämä peräti 108-vuotias kuoro kuuluu maamme mieskuorojen ehdottomaan eliittiin.

Kuoron uusin levy on niin upea läpileikkaus suomalaisen taiteen kultakauteen, että sen soisi olevan jokaisen isänmaallishenkisen taiteenrakastajan kokoelmissa. Kuoro laulaa levyllä yksinomaan suomalaisen taiteen kulta-ajaksi nimetyn kauden, 1800-ja 1900-luvun taitteen merkittävimpien mieskuorosäveltäjien tuotantoa.

Sibeliuksen, Kuulan, Madetojan ja Palmgrenin sävelet soivat Polyteknikkojen kuoron käsissä uljaina ja paikoin jopa loistokkaina. Levyn helmiä ovat Sibeliuksen Rakastava-sarja, Finlandia ja Sydämeni laulu, ja – ainakin eteläpohjalaiselle kuuntelijalle – Kuulan neljä laulua, upeimpana Virta venhettä vie.

Levyn mukana seuraa suomalaista kuvataidetta esittelevä kovakantinen pikkukirja. Kerta kaikkiaan aseistariisuvan upea paketti.

Arvostelu Ilkka-lehdessä

Loistelias Strauss-harvinaisuus

Jan Mikael Vainio, Hufvudstadsbladet, 20.9.2008


Luontoa kuvaavat orkesteriklassikot olivat HKO:n torstaikonsertin teemana. Yhtenäistä Hugo Alfvénin, Richard Straussin ja Claude Debussyn teoksille on myös se, että ne on sävelletty viime vuosisadan alkupuolella. Konsertti antoi yleisölle näkymän sen ajan musiikillisiin jälkiin.


Aloituksena kuultiin ”Ruotsin Sibeliuksen” Hugo Alfvénin tunnelmallinen sävelruno En skärgårdssägen. Alfvén osasi orkestrointikäsikirjansa, mutta tämä itsessään mukavan sisäsiisti teos, jossa kuutamoromantiikka sekoittuu syksyisen pimeisiin piirteisiin, kalpeni sen edessä, mitä oli tulossa.


Richard Strauss, mies joka on kirjoittanut orkestrointikäsikirjan, tarjosi illan kohokohdan teoksellaan Die Tageszeiten mieskuorolle ja orkesterille. Neliosainen teos uhkui täyteläistä orkesterisointia, joka sisälsi lukuisia hienouksia puhaltajille ja jousisoittajille. Myös kuoro-osuus tarjosi hyvin työstettyä ja yksityiskohtaista loistoa. Harvoin esitetyssä kappaleessa Strauss lypsi Polyteknikkojen tenoreilta korkeita säveliä ja myös loput Juha Kuivasen joukoista saivat antaa kaikkensa kokonaisuuden hyväksi. Mutta sekä kaupunginorkesteri että Polyteknikkojen kuoro suoriutuivat korkeatasoisesti, ja karismaattinen Leif Segerstam huolehti siitä, että äänen tasapaino istui niin kuin pitikin.


Ilta lopetettiin palalla impressionististä orkesteriväritystä. Claude Debussyn monivivahteinen La mer tuntuu olevan yhä raikas sävelkielessään ja instrumentaalisessa oveluudessaan. Ei ihme että La merin partituuri löytyy kaikilta arvostetuilta säveltäjiltä heti Stravinskyn Kevätuhrin ja Gustav Holstsin Planeetat-partituurien vierestä. Silloin tällöin esitys onnistuu hävittämään kuuntelijakokemuksen. Ei tällä kertaa.


Käännös: Christian Elg

Alkuperäinen artikkeli

PRAKTFULL STRAUSSRARITET (HBL, 20.9.2008)


Naturskildrande orkesterklassiker var temat på Helsingfors stadsorkesters torsdagskonsert. Gemensamt för Hugo Alfvéns, Richard Strauss och Claude Debussys verk är också att de är tonsatta i avstampen av förra århundradet. Konserten gav publiken en inblick i den tidens musikaliska spårningar.


Inledninvsvis hörde vi ”Sveriges Sibelius” Hugo Alfvéns stämningsfulla tondikt En skärgårdssägen. Alfvén kunde sin orkstreringsmanual, men det i och för sig angenämt rumsrena verket, där månskensromantik blandades med höstligt mörka drag, bleknade inför vad som komma skulle.


Richard Strauss, mannen som skrivit orkestreringshandboken, stod för kvällens clou med Die Tageszeiten för manskör och orkester. Det fyrsatsiga verket pöste fyllig orkesterklang med en mångfald finesser för både blåsare och stråkar. Även körsatsen bjöd på genomarbetad och detaljerad glans. I det sällan framförda verket mjölkade Strauss Polyteknikernas tenorer på höga toner och även återstoden av Juha Kuivanens trupp fick ge järnet för helheten. Men både stadsorkestern samt Polyteknikernas kör presterade på hög nivå och karismatiska Leif Segerstam såg till att ljudbalansen satt som den skulle.


Kvällen avslutades med lite empressionistisk orkesterkolorit. Claude Debussys mångskiftande La mer känss alltkämt fräscht i sitt tonspråk och i sina instrumentaltekniska finurligheter. Inte undra på att partituret av La mer går att finna hos varje aktningsvärd tonsättare intill partituren av Stravinskys Våroffer samt Gustav Holsts Planeterna. Då och då lyckas ändå utförandet omintetgöra lyssnarupplevelsen. Inte denna gång.


JAN MIKAEL VAINIO

Kuvan ja musiikin kultakausi

Jukka Isopuro, Helsingin Sanomat, 7.9.2008


MIESKUORO. Suomen maalaustaiteen ja musiikin yhteistä, 1900-luvun alun kahta puolen sattunutta kultakautta hakee Polyteknikkojen kuoro Sibeliuksen, Kuulan, Madetojan ja Palmgrenin mieskuorolauluilla. Esimerkkimaalauksin kuvitettu ja valaisevin tekstein varustettu kirjanen käy kauniista lahjasta.


Musiikki on enimmäkseen suruisaa ja hämyisää, eikä onnea huudeta julki: Suomen kesä on kaunis – mutta lyhyt. Poikkeavinta on Madetojan Talvinen Tiber arkaisoivan avosointisine rinnakkaiskulkuineen. Sibeliuksen Terve kuu ja Humoreski edustavat levyn reipasta ja kujeilevaa antia. Juha Kuivasen tulkinnoista puuttuu mieskuoron raskas uho, kun sijalla on melko vivahteikas, lyyrisiin sävyihin taipuva äänenanto. Korkeissa forteäänissä PK:n tenorit ovat ahtaalla, mutta muuten sointi on tasapainoinen, taipuisa, tarvittaessa jykeväkin.


HS – Kulttuuri – 7.9.2008 – 1062 merkkiä – 1. painos


Kultakausi. Polyteknikkojen kuoro, joht. Juha Kuivanen. PKCD. 23,50 e.


Arvostelu HS:n Digilehdessä (vaatii käyttöoikeuden)

Kuninkaan laulajat kutovat lumoavan seitin

Annmari Salmela, Helsingin Sanomat, 1.6.2008


The King’s Singers, Polyteknikkojen kuoro ja Rajaton Johanneksenkirkossa.


KONSERTTI. Tänä vuonna 40-vuotisjuhlaansa viettävän The King’s Singers -lauluyhtyeen hyväntuuliset herrasmiehet tähtäävät aina vähän yli parhaan. Kulloisenkin kuuden miehen muodostama yksi instrumentti täyttää tiukimmat laatusertifioinnin kriteerit mennen tullen.


The King’s Singers osaa viihdyttää. Siinä se on erityisen pätevä siksi, että kaikki tuotettu nousee vankoilta juurilta, esimerkiksi renessanssin vokaalipolyfoniasta.


Jokaisen huipputrimmissä olevan laulajan äänen sävyt ja painotukset on tarkoin valittu. Kuulija kiedotaan hitaasti hyväilevien, toisiinsa nivoutuvien linjojen seittiin.


Palestrinan, Tallisin, Lassuksen lomaan The King’s Singers ripotteli Francis Poulencin neljä lämmintä pientä laulua pyhälle Franciscus Assisilaiselle.Yhtye luottaa pianissimoihin. Renessanssimusiikin punoksessa jokainen muutos on äärimmäisen tehokas, olipa kyse vain pienestä volyymin lisäyksestä tai rytmisestä esiinnostosta.


Polyteknikkojen Kuoro teki vierailijana hyvän säväyksen. Juha Kuivasen johtamalla 50-päisellä miesjoukolla on asenne kohdallaan: etunoja-asento ja hymy kertovat, että halu antaa parasta on suuri. Kuorolla on hieno, yhtenäisesti humiseva ääni. Sibeliuksen Saarella palaa ja Sydämeni laulu paljastivat upeaa tunneilmaisua.


Pianissimotaitoja tarvittiin erityisesti The King’s Singersien kanssa esitetyssä Franz Bieblin Ave Mariassa. Myös Rajaton esiintyi yhteisteoksessa, John Davidin You are the New Day. Sitä ennen se oli räjäyttänyt pankin nykyisillä taidoillaan. Were yo there -spirituaali ja kansanlaulu Kaipaava esittelivät huipputasoon hioutuneen lauluyhtyeen. Minkälaisen 40-vuotisjuhlakonsertin se vielä antaakaan!


The King’s Singers viihdytti samoin hetkisen spirituaalein ja ”kansanlauluin”, (Beatlesin Blackbird), kiitti, kumarsi ja jätti jälkeensä verkkoonsa takertuneita onnellisia ihmisiä.


ANNMARI SALMELA

Polyteknikkojen Kuoro: Kultakausi

H.O., ET-lehti 8/2008, 27.5.2008


Tämän levyn soisi olevan jokaisen suomalaisesta taidehistoriasta ja mieskuorolaulusta kiinnostuneen levyhyllyssä, niin hieno on levyn mukana tuleva taideopas. Juha Kuivanen luotsaa kuoroaan taidolla ja tiedolla. Sibeliuksen, Kuulan, Madetojan ja Palmgrenin tunnetuimmat mieskuoroteokset soivat upeasti.


Kenelle: Isänmaalliselle taiteiden harrastajalle.